• Paarma Design
  • Tel. +358 44 272 9227
  • Tytti Bräysy
  • tytti@paarmadesign.fi
Kuopalta kukkuloille

Petronellankukkulat

Huipulta pintamaille

Lemmenjoen kuuluisimmat kukkulat ovat melko vaatimattomat ja nykyisin maastosta vaikeasti havaittavat Petronellankukkulat.  Legendaarisesta Petronellasta useaan otteeseen lukeneena ja kuulleena, en silti ole kyseisiä korkeuskäyriä omin jaloin mittaillut.

Sen muodot tulivat tutuksi toisella tapaa, kun sain Lapin Kullankaivajain Liitolta tilauksen tehdä Petronellan tyttärelle, Solange van der Moerille vastaavanlaisen maastokarttakorun kun mitä olin tehnyt aiemmin Jäkäläpäästä. Miessin kultahipuilla viimeisteltynä. Karttanäkökulmasta Morgamin kultamiehet tuskin olisivat Petronellaa mieleensä saaneet, joten onni että tarinan mukaan pötköttivät aikoinaan puutonta tunturiparia vastarinteeltä tuijottaen.

Ennen korun lahjoitusta Solange nauroi ettei hänellä itsellään ole äitinsä avuja, joilla tuntureitakin nimetään. Nyt hän voi kuitenkin kantaa kukkuloita omalla rinnallaan. Muistona äidistään, sekä käynnistään Lemmenjoella. Hurmaavan Solangen myötä voi hyvin ymmärtää miten mieleenpainuva persoona hänen äitinsä eläissään varmasti oli.

Lahjan_luovutus

Tilaisuutta seuraavana päivänä suuntasin kohti Huippuvuoria tuttavaporukan kanssa. Siellä näin ja kuvasin kyllikseni arktista maisemaa, tunturikasveja ja eläimiä joita olen jo koruaiheena käyttänyt tai suunnittelen vielä niin tekeväni. Jääkarhu jää vielä mallistosta, koska se jäi näkemättä. Tämä oli kyllä jäätikköjärven basecamppimme yöllisten vahtivuorojen hartain toiveenikin.

Tunturikohokki

Longyearbyenin Larsbreen jäätikön sulalla reunamaalla on mahdollista kerätä tuliaisiksi kiveen fossiloituneita kasveja. Hyvällä tuurilla kotiloita tai hyönteisiäkin. Vaikea uskoa, että niillä leveysasteilla on ollut rehevää lehtimetsää, kun ainoat puut ovat nykyisin ajopuuta. Hienoimmat fossiilit olivat suuria lehtiä vielä suuremmissa kivissä, joten jätin ne suosiolla muidenkin ihailtaviksi.

KappLinne

Jylhien ja nöyräksi tekevien maisemien jälkeen palauduin pajan kautta maan pinnalle. Alkutuotanto hippujen ja korukivien osalta jatkuu myös Lemmenjoella lumien tuloon saakka. Siellä on hyvä syksyn mittaan ajoittain koruaiheita mietiskellä. Pintamailla marjassa tai montun laidalla maata rännittäen.